Vuorovaikutussuhteet mielenterveyshoitotyössä
Mielenterveyshoitotyössä potilaan ja hoitajan välinen suhde on keskeisessä asemassa hoidon onnistumisen suhteen. Hyvä yhteistyö ja keskinäinen luottamus auttavat sitouttamaan potilasta hoitosuhteeseen ja motivoimaan häntä. Hoitajan on siis tärkeää ymmärtää vuorovaikutussuhteen ilmiöitä, joista keskeisimmät ovat transferenssi, vastarinta ja distanssi. (Kuhanen – Oittinen – Kanerva – Seuri – Schubert 2012.)
Transferenssi tarkoittaa tunnesiirtoa, jossa kohdatessaan hoitajan potilaan reaktiot kumpuavat jostakin menneestä suhteesta tai tilanteesta, usein varhaislapsuudesta. Hoitaja voi esimerkiksi ulkonäöllään tai olemuksellaan muistuttaa potilasta vanhemmasta, sisaruksesta, ystävästä tai edellisestä hoitajasta, jolloin potilas kohdistaa hoitajaan tämän menneen suhteen tunteet, toiveet ja odotukset, yleensä sitä itse tiedostamattaan. (Kuhanen ym. 2012.)
Transferenssi voi olla positiivista tai negatiivista. Positiivinen transferenssi, jossa potilas suhtautuu hoitajaan lämpimästi ja odottaa häneltä ymmärtäväistä ja avuliasta kohtelua, voi olla erittäin rakentavaa hoitosuhteelle, varsinkin alussa, sillä silloin luottamus syntyy nopeasti. Positiivisessa transferenssissa on kuitenkin se vaara, että transferenssin jatkuessa potilas ei rakennakaan hoitosuhdetta oikean henkilön, eli hoitajan, kanssa, vain kuvitteellisen täydellisen persoonan kanssa, johon hän on heijastanut kaikki hyvät kokemuksensa. Tämä ei edistä potilaan tervehtymistä, vaan voi tuottaa jatkossa suurta pettymystä. (Kuhanen ym. 2012; Good therapy. 2015.)
Negatiivisessa transferenssissa hoitaja muistuttaa potilaasta epämiellyttävästä henkilöstä, ja herättää negatiivisia tunteita kuten pelkoa, vihaa, surua, epäluuloa, pettymystä tai ahdistusta. Nämä estävät hoitosuhdetta etenemästä ja niihin pitää puuttua välittömästi. Kuitenkin negatiivisesta transferenssista voi myös olla se hyöty, että se tuo esiin piileviä ja tukahdutettuja tunteita, joita potilas pääsee sitten analysoimaan ja työstämään terapeutin kanssa. (Kuhanen ym. 2012; Good therapy. 2015.)
Hoitajan tulee varoa vastatransferenssia, jossa hän heijastaa tunteita potilaaseen muista ihmissuhteistaan. Tämä haavoittaa yhteistyösuhdetta ja vaikuttaa hoitajan kykyyn toimia ammatillisesti. Vastatransferenssi voi esiintyä esimerkiksi ärtyneisyytenä ilman syytä, liiallisena jakamisena omasta elämästä, liiallisena sympaattisuutena, tuomitsevuutena, liiallisena neuvonantona kuuntelun sijaan, haluna ’pelastaa’ potilas, painostamisena, liiallisena yksityiskohtien kysymisenä ja haluna tavata hoitoympäristön ulkopuolella. Hoitajan kuuluu tarkastella omia tunteitaan ratkaistakseen, onko hän liikaa tunteidensa johdateltavissa ja toimiiko hän epäammattimaisesti. (Kuhanen ym. 2012; Harley therapy. 2016.)
Toinen vuorovaikutussuhteessa esiintyvä ilmiö on vastarinta. Vastarintaa esiintyy yleensä kaikissa hoitosuhteen vaiheissa eriävin määrin. Vastarinta johtuu potilaan kohtaamasta muutospaineesta. Sairauden hyväksyminen ja siitä toipuminen vaativat potilaalta muutosta, josta koituu pelkoa ja ahdistusta. Potilas joutuu usein hylkäämään aiemmat selviytymiskeinonsa ja opettelemaan luottamaan uusiin taitoihin ja ihmisiin. Vastarintaa ja muutoshalukkuutta esiintyy usein samanaikaisesti, mikä voi edelleen hämmentää potilasta. Potilas voi ilmaista vastarintaan sanallisesti, mutta usein se näkyy enemmänkin potilaan ruumiinkielessä, hiljaisuudessa, ja avohoidossa siinä, että potilas myöhästyy toistuvasti tai ei tule sovittuihin tapaamisiin. Vastarinnalla on myös oma funktionsa: se antaa aikaa totutella ajatukseen muutoksesta ilman, että paine ja ahdistus lamaannuttavat. Vastarintaa ilmaisevalle potilaalle pitääkin antaa aikaa ja tilaa, eikä painostaa häntä. (Kuhanen ym. 2012.)
Viimeinen tässä käsiteltävä vuorovaikutuksen ilmiö on distanssi. Interpersoonallinen distanssi on termi, jolla kuvaillaan potilaan ja hoitajan välimatkaa toisistaan sekä fyysisesti, psyykkisesti että sosiaalisesti. Hoitaja pyrkii pitämään potilaaseen ammatillisen distanssin, samalla mallintamalla potilaalle, mikä on toista kunnioittava, mutta silti hyväntahtoinen etäisyys. Jos potilas tulee liian lähelle, hoitaja siirtyy kauemmas, tai jos potilas kyselee liikaa hoitajan yksityiselämästä, hän kiertää kysymykset. Liiallinen läheisyys ei aina viestitä läheisyydentarvetta, vaan voi myös kieliä aggressiivisuudesta (Vieira – Marsh 2014). Hoitaja mallintaa tervettä rajojen asettelua ja keskustelee potilaan kanssa siitä. Toisaalta vetäytyvän potilaan kanssa hoitaja pyrkii kuromaan umpeen distanssia juttelemalla potilaalle ja tulemalla häntä hiukan lähemmäksi, mutta kuitenkin varoen astumasta yli potilaan sietorajan, sillä vetäytymien johtuu usein pelosta tai häpeästä. Distanssin muuntelun tarkoituksena on antaa potilaalle tunne siitä, että häntä tuetaan ja hän ei jää yksin, mutta toisaalta vahvistaa potilaan itsenäisyyttä ja pärjäämistä omilla voimavaroillaan. (Kuhanen ym. 2012.)
Kaiken kaikkiaan hoitaja tarvitsee työssään vuorovaikutustaitoja ja herkkyyttä tunnistaa potilaan tarpeet. Hänen pitää muistaa myös aika ajoin pysähtyä analysoimaan omia tunteitaan, sillä se auttaa pysymään ammatillisena ja jaksamaan työssä. Vuorovaikutustaidot ovat hoitotyössä merkittävässä asemassa, mutta niitä voi onneksi oppia ja hioa työn ohella.
Good Therapy. 2015. Transference. Verkkodokumentti. Julkaistu 28.8.2015. <https://www.goodtherapy.org/blog/psychpedia/transference>. Luettu 20.12.2017.
Harley Therapy. 2016. Contertransference – when your therapist loses objectivity. Verkkodokumentti. Julkaistu 8.9.2016. <https://www.harleytherapy.co.uk/counselling/countertransference-in-therapy.htm>. Luettu 20.12.2017.
Kuhanen, Carita – Oittinen, Pirkko – Kanerva, Anne – Seuri, Tarja – Schubert, Carla 2012. Mielenterveyshoitotyö. Helsinki: Sanoma Pro.
Vieira, Joana – Marsh, Abigail 2014. Don’t stand so close to me: psychopathy and the regulation of interpersonal distance. Frontiers in Human Neuroscience. Verkkodokumentti. Julkaistu 10.1.2014. <https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fnhum.2013.00907/full>. Luettu 20.12.2017.
Transferenssi tarkoittaa tunnesiirtoa, jossa kohdatessaan hoitajan potilaan reaktiot kumpuavat jostakin menneestä suhteesta tai tilanteesta, usein varhaislapsuudesta. Hoitaja voi esimerkiksi ulkonäöllään tai olemuksellaan muistuttaa potilasta vanhemmasta, sisaruksesta, ystävästä tai edellisestä hoitajasta, jolloin potilas kohdistaa hoitajaan tämän menneen suhteen tunteet, toiveet ja odotukset, yleensä sitä itse tiedostamattaan. (Kuhanen ym. 2012.)
Transferenssi voi olla positiivista tai negatiivista. Positiivinen transferenssi, jossa potilas suhtautuu hoitajaan lämpimästi ja odottaa häneltä ymmärtäväistä ja avuliasta kohtelua, voi olla erittäin rakentavaa hoitosuhteelle, varsinkin alussa, sillä silloin luottamus syntyy nopeasti. Positiivisessa transferenssissa on kuitenkin se vaara, että transferenssin jatkuessa potilas ei rakennakaan hoitosuhdetta oikean henkilön, eli hoitajan, kanssa, vain kuvitteellisen täydellisen persoonan kanssa, johon hän on heijastanut kaikki hyvät kokemuksensa. Tämä ei edistä potilaan tervehtymistä, vaan voi tuottaa jatkossa suurta pettymystä. (Kuhanen ym. 2012; Good therapy. 2015.)
Negatiivisessa transferenssissa hoitaja muistuttaa potilaasta epämiellyttävästä henkilöstä, ja herättää negatiivisia tunteita kuten pelkoa, vihaa, surua, epäluuloa, pettymystä tai ahdistusta. Nämä estävät hoitosuhdetta etenemästä ja niihin pitää puuttua välittömästi. Kuitenkin negatiivisesta transferenssista voi myös olla se hyöty, että se tuo esiin piileviä ja tukahdutettuja tunteita, joita potilas pääsee sitten analysoimaan ja työstämään terapeutin kanssa. (Kuhanen ym. 2012; Good therapy. 2015.)
Hoitajan tulee varoa vastatransferenssia, jossa hän heijastaa tunteita potilaaseen muista ihmissuhteistaan. Tämä haavoittaa yhteistyösuhdetta ja vaikuttaa hoitajan kykyyn toimia ammatillisesti. Vastatransferenssi voi esiintyä esimerkiksi ärtyneisyytenä ilman syytä, liiallisena jakamisena omasta elämästä, liiallisena sympaattisuutena, tuomitsevuutena, liiallisena neuvonantona kuuntelun sijaan, haluna ’pelastaa’ potilas, painostamisena, liiallisena yksityiskohtien kysymisenä ja haluna tavata hoitoympäristön ulkopuolella. Hoitajan kuuluu tarkastella omia tunteitaan ratkaistakseen, onko hän liikaa tunteidensa johdateltavissa ja toimiiko hän epäammattimaisesti. (Kuhanen ym. 2012; Harley therapy. 2016.)
Toinen vuorovaikutussuhteessa esiintyvä ilmiö on vastarinta. Vastarintaa esiintyy yleensä kaikissa hoitosuhteen vaiheissa eriävin määrin. Vastarinta johtuu potilaan kohtaamasta muutospaineesta. Sairauden hyväksyminen ja siitä toipuminen vaativat potilaalta muutosta, josta koituu pelkoa ja ahdistusta. Potilas joutuu usein hylkäämään aiemmat selviytymiskeinonsa ja opettelemaan luottamaan uusiin taitoihin ja ihmisiin. Vastarintaa ja muutoshalukkuutta esiintyy usein samanaikaisesti, mikä voi edelleen hämmentää potilasta. Potilas voi ilmaista vastarintaan sanallisesti, mutta usein se näkyy enemmänkin potilaan ruumiinkielessä, hiljaisuudessa, ja avohoidossa siinä, että potilas myöhästyy toistuvasti tai ei tule sovittuihin tapaamisiin. Vastarinnalla on myös oma funktionsa: se antaa aikaa totutella ajatukseen muutoksesta ilman, että paine ja ahdistus lamaannuttavat. Vastarintaa ilmaisevalle potilaalle pitääkin antaa aikaa ja tilaa, eikä painostaa häntä. (Kuhanen ym. 2012.)
Viimeinen tässä käsiteltävä vuorovaikutuksen ilmiö on distanssi. Interpersoonallinen distanssi on termi, jolla kuvaillaan potilaan ja hoitajan välimatkaa toisistaan sekä fyysisesti, psyykkisesti että sosiaalisesti. Hoitaja pyrkii pitämään potilaaseen ammatillisen distanssin, samalla mallintamalla potilaalle, mikä on toista kunnioittava, mutta silti hyväntahtoinen etäisyys. Jos potilas tulee liian lähelle, hoitaja siirtyy kauemmas, tai jos potilas kyselee liikaa hoitajan yksityiselämästä, hän kiertää kysymykset. Liiallinen läheisyys ei aina viestitä läheisyydentarvetta, vaan voi myös kieliä aggressiivisuudesta (Vieira – Marsh 2014). Hoitaja mallintaa tervettä rajojen asettelua ja keskustelee potilaan kanssa siitä. Toisaalta vetäytyvän potilaan kanssa hoitaja pyrkii kuromaan umpeen distanssia juttelemalla potilaalle ja tulemalla häntä hiukan lähemmäksi, mutta kuitenkin varoen astumasta yli potilaan sietorajan, sillä vetäytymien johtuu usein pelosta tai häpeästä. Distanssin muuntelun tarkoituksena on antaa potilaalle tunne siitä, että häntä tuetaan ja hän ei jää yksin, mutta toisaalta vahvistaa potilaan itsenäisyyttä ja pärjäämistä omilla voimavaroillaan. (Kuhanen ym. 2012.)
Kaiken kaikkiaan hoitaja tarvitsee työssään vuorovaikutustaitoja ja herkkyyttä tunnistaa potilaan tarpeet. Hänen pitää muistaa myös aika ajoin pysähtyä analysoimaan omia tunteitaan, sillä se auttaa pysymään ammatillisena ja jaksamaan työssä. Vuorovaikutustaidot ovat hoitotyössä merkittävässä asemassa, mutta niitä voi onneksi oppia ja hioa työn ohella.
Good Therapy. 2015. Transference. Verkkodokumentti. Julkaistu 28.8.2015. <https://www.goodtherapy.org/blog/psychpedia/transference>. Luettu 20.12.2017.
Harley Therapy. 2016. Contertransference – when your therapist loses objectivity. Verkkodokumentti. Julkaistu 8.9.2016. <https://www.harleytherapy.co.uk/counselling/countertransference-in-therapy.htm>. Luettu 20.12.2017.
Kuhanen, Carita – Oittinen, Pirkko – Kanerva, Anne – Seuri, Tarja – Schubert, Carla 2012. Mielenterveyshoitotyö. Helsinki: Sanoma Pro.
Vieira, Joana – Marsh, Abigail 2014. Don’t stand so close to me: psychopathy and the regulation of interpersonal distance. Frontiers in Human Neuroscience. Verkkodokumentti. Julkaistu 10.1.2014. <https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fnhum.2013.00907/full>. Luettu 20.12.2017.
Kommentit
Lähetä kommentti